Kummit auttavat pieniä potilaita elämän alkutaipaleella.Yhteistyökumppanuus Kummien kanssa on myös tapa toimia ja viestiä vastuullisesti.

Suomessa lasten on monilta osin hyvä olla. Vaikeatkin sairaudet ovat voitettavissa hoitotyön ja -laitteiden ollessa korkeatasoisia. Korkean tason säilyttäminen edellyttää jatkuvaa kehitystä ja panostusta tulevaisuuden varalle. Sairaaloiden budjettivarat eivät kuitenkaan riitä kaikkeen, vaan apua tarvitaan.

Koukkupaja aloitti huhtikuussa 2021 yhteistyön Kummien kanssa. Koukkupaja on Kummien rojaltikumppani. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaisesta myydystä vetokoukun asennuksesta Kummit saavat osuuden.

Mikä sai Koukkupajan lähtemään mukaan hyväntekeväisyyteen?

Idea syntyi maailman suurimman kaupallisen hapatuksen päivänä, eli Black Fridayna. Meillä ei ollut yrityksenä mitään kampanjaa tuona kyseisenä päivänä ja samaisen päivän iltana tuli ajatus, että jos seuraavana mustana perjantaina kanavoisi siivun jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle. Siitä se sitten lähti. Muutama ajatusten vaihto johtoryhmässä sai sitten käännettyä tuon ajatuksen siihen, että meillä voisi olla mahdollista tehdä hyvää pidemmällä aikajänteellä ja jätettäisiin siitä suurin markkinoinnillinen aspekti pois.

Miksi juuri Lastenklinikoiden Kummit?

Kaiken rehellisyyden nimissä vaihtoehtoja meidän näkökulmasta ei edes ollut. Organisaation sisältä löytyi kokemusta siitä, miten Kummit vaikuttavat pienten potilaiden elämään ja täten halusimme osaltamme lähteä tukemaan toimintaa. Kummit järjestävät paljon erilaista ohjelmaa ja keräävät mahtavia summia potilaiden hyväksi. Omakohtainen tieto siitä, mitä Kummit antaa, löi lukkoon sen, että oli meidän aika antaa takaisin. Toki kaikki ei ole niin helppoa, mitä muutamasta lauseesta voi päätellä, mutta ketään tuskin kiinnostaa budjettilisäykset ja hallituksen kokoukset mitä matkan varrella käytiin läpi. Loppujen lopuksi ylimmän johdon mukaan saanti aiheeseen ei ollut edes vaikeaa, kun rahalle oli hyvä kohde.

Tavoitteena on omalla esimerkillä kannustaa myös muita lähtemään mukaan auttamaan. Lisäksi pyrimme järjestämään tilanteen salliessa myös tapahtuman pääkaupunkiseudulla, missä pääsee tutustumaan Kummien toimintaan ja samalla mahdollistamaan sitä. Tästä lisää eri kanavissa myöhemmin, mikäli asiat menevät toivotulla tavalla.

Kummien tutkimustyö, potilasviihtyvyys ja laitehankinnat

Tutkimustyö tarjoaa omalta osaltaan tietä parhaaseen mahdolliseen hoitoon Suomessa, siksi Kummit tukee myös lastentautien tutkimusta sekä hoitomenetelmien kehittämistä. Myös potilasviihtyvyyden hyväksi tehtävät toimenpiteet ovat äärimmäisen tärkeitä lasten paranemisprosessin tukemisessa. Henkinen pahoinvointi, ja erityisesti pienten mielien ylirasittuminen, ovat osa-alue, jonka estämiseksi Kummit tekee määrätietoisesti työtä.

Suomessa lapsilla on mahdollisuudet parantua vaikeistakin sairauksista. Tähän ovat vaikuttaneet korkeatasoiset tutkimus- ja hoitomenetelmät sekä näiden kehitystä ja hankintaa taloudellisesti tukeneet yksityiset ja viralliset tahot. Korkean tason säilyttäminen edellyttää toimenpiteitä, ja Kummit tukee työllään sekä lahjoituksillaan sairaaloita niin erilaisissa kehityshankkeissa kuin laitehankinnoissa. Kummien tuki on lasten ja nuorten parhaan mahdollisen hoidon hyväksi koko Suomessa.

Yhdistyksen välittämillä lahjoituksilla on hankittu mm. keskoskaappeja, kuljetuskehtoja, potilasvalvontalaitteita, O-kaari-kuvannuslaitteisto hyödynnettäväksi erittäin vaativissa lastenkirurgissa toimenpiteissä, skolioosileikkaustaso sekä sydänultraäänilaite, jonka avulla kirurgit ja kardiologit pystyvät arvioimaan leikkaustarpeen ilman avoleikkausta ja suunnittelemaan operaation jo etukäteen, mikäli leikkaus koetaan tarpeelliseksi. Suurten laitehankintojen joukossa on ollut myös ambulanssiin asennettava mobiili ECMO-laitteisto, joka mahdollistaa kehon ulkoisen happeuttamisen, kun potilas kärsii esimerkiksi hengityksen tai verenkierron vaikeasta vajaatoiminnasta – kyseessä on ensimmäinen vastaavanlainen liikuteltava laitteisto Suomessa.

Tuetaan yhdessä Suomen lapsia, lastenklinikoita, kehitys- ja tutkimustyötä, sekä parannetaan pienten potilaiden viihtyisyyttä! Lisätietoa: kummit.fi